Meidän tarinamme

Rakkaudesta arkeen, perheeseen ja ystävyyteen

Kaikki sai alkunsa ystävyydestä

Kun meiltä kysytään Luin Livingin tarinaa, jostain syystä kerromme yleensä, että tarinamme lähti liikkeelle kesällä 2013 unelmasta suunnitella maailman paras hiuspyyhe. Totuus on kuitenkin se, että tarinamme lähti liikkeelle jo vuonna 1999, jolloin me perustajat tutustuimme toisiimme Jyväskylän Yliopiston kauppatieteiden opinnoissa. Aina opinnoista läpi perinteisen työuran ja perheiden perustamisen unelmoimme yrittäjyydestä yhdessä.

Kunnes sitten ajatus maailman parhaasta hiuspyyhkeestä muutti maailmamme.

Täydellisen hiuspyyhkeen suunnittelu johti parin vuoden mittaiseen tutustumiseen kodintekstiilien maailmaan, se oli kovin erilaista kuin päivittäistavarakaupaketjun brändistrategioiden teko tai pankkimaailma. Varustettuna vahvalla uskolla liikeideaamme, saimme mukaan valmistajan, joka uskoi ideaamme yhtä lailla. Erityisesti näin jälkeenpäin ajateltuna he todella uskoivat meihin, sillä eihän meillä ollut silloin kehitysrahaa saati edes y-tunnusta. Yhdessä valmistajamme kanssa kehitimme sinnikkäästi hiuspyyhkeelle täydellisen pyyhemateriaalin. Materiaalin, jollaista ei markkinoilta löytynyt. Tämä materiaali siivitti meidät lopullisesti polulle, jossa nyt ollaan.

8
Vuotta arjen hemmottelua

+50,000
Myytyä hiuspyyhettä

+25
Maata jälleenmyyjinä

“Ennen en tiennyt tarvitsevani hiuspyyhettä. Nyt en voi enää elää ilman sitä.”
~ Maria, 37v.

“Teemme tätä rennolla otteella, ilman liikaa suorittamista. Luin Living elää perheiden, ystävien ja läheisten voimasta.”

ELETÄÄN JOKAISTA PÄIVÄÄ JA OPETELLAAN NAUTTIMAAN PIENISTÄKIN ASIOISTA

Me rakastamme kotoilua ja perheitämme. Meistä jokaisen, huolimatta siitä mitä työtä tekee ja kuinka monta henkilöä kotona asuu, tulisi viihtyä ennen kaikkea kotona. Elämän ei tulisi olla pelkkää viikonlopun odotusta, vaan arki-illoistakin tulisi nauttia. Pienilläkin asioilla ja oivalluksilla voimme tehdä arjesta edes pikkaisen ihanampaa.

Halusimme Luin Livingin edustavan tätä arjen hemmottelun ilosanomaa ja koko valikoimamme puhuukin tätä sanomaa puolestaan. Ai mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Typistetään tämä sanoma vaikka hiuspyyhkeeseen: kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä on tuote, joka kuivaa hiuksesi hellävaraisen tehokkaasti ilman ylimääräistä vaivaa ja ilman, että märät hiukset kastelee pyjaman selkämyksen, se on miellyttävä ja helppo käyttää, kiinnityksen ansiosta pysyy päässä kauan ja vapauttaa kätesi tekemään muita asioita, se tuntuu miellyttävältä, näyttää hyvältä, kestää käytössä (melkein) ikuisesti ja ennen kaikkea, se tuo sinulle ihanan rentouttavan kotispa-fiiliksen.

Meidän jokainen tuote edustaa omalta osaltaan rakkauttamme arkea kohtaan. Jokainen tuote on mietitty alusta loppuun saakka, jotta jokaisella olisi kotona entistäkin ihanampaa.

Vastuullisuus on elämäntapa

Kaikki toimintamme perustuu vastuulliseen tekemiseen ja teemme kaiken puhtaalla omallatunnolla. Raaka-aineista valmistukseen ja pakkaamiseen, varastoinnista kuluttajan liinakaappiin asti pyrimme kaikessa toiminnassamme laatuun, läpinäkyvyyteen ja inhimillisyyteen.

Korkealaatuiset, kestävät ja ajattomat tuotteet ovat toimintamme ydin. Sanomme EI kulutushysterialle valmistamalla kestäviä tuotteita, joiden hinnat on jo lähtökohtaisesti mietitty juurikin kohdilleen ottaen huomioon niiden elinkaaren, raaka-aineet sekä koko tuotantoprosessin.

Lue lisää vastuullisuudestamme täältä >>

Toivottavasti saamme tuoda ripauksen hemmottelua sinunkin arkeesi!
Mari & Noora